Koko kesän odotettu Emma-Kaarinan nuorisoleiri alkoi viime perjantaina. Paikkana oli Hauhon Hauhovi, jonne katsoin matkaa kertyvän liki kolme tuntia. Jaanan kanssa sovittiin treffit Raisioon ja sieltä matkasimme yhdessä kohti leiripaikkaamme. Perille saavuimme illalla hyvissä ajoin, vaikka matkalla pientä "sekoilua" olikin.![]()
Ensimmäisenä iltana istuttiin vain iltaa ja grillailtiin. Lauantaina sitten tuulessa ja tuiskussa kerroimme kaikki ensin itsestämme ja sen jälkeen ryhdyimme vuoronperään treeenaamaan. Aluksi katsottiin jokaisen leikittämistä. Leikitin Nipaa rätin kanssa, mihin Nipa ei innostunut lainkaan. Kouluttajamme Kaisa Salovuoren sanoin "Nipa leikkisi virkansa puolesta".
Seuraavalla kierroksella sai joko taas leikittää tai ottaa jo tottista. Hyvällä mallilla näytti jo nuorempi L-pentue katraskin olevan ja Nipan sisarukset myös. Nipa ei kuitenkaan innostunut tästäkään... Välissä ruokailimme ja kolmannella kierroksella otettiinkin hyppyjä, noutoja ym. Päätin Nipan kanssa koittaa leikkiä uudelleen narupallolla, me kun ei noutoa/hyppyjä juuri ole opeteltu. Eipä vaan Nipaa kiinnostanut narupallokaan, vaan huomio kiinnittyi kaikkeen muuhun. HUOH! Nipa ei ollut lainkaan oma itsensä, enkä siihen oikein syytä keksinyt. Liekö sitten pitkät odottelut paikallaan autossa syy käytökseen vai mikä.. ![]()
Illalla jälleen oli vuorossa grillailua ja saunomista. Taustaääninä viereisen rakennuksen musiikki, toiselta suunnalta ilotulitus ja koirien(?) ulvonta jostain kauempaa. ![]()
Sunnuntaina ohjaajat olivat huomattavasti lauantaita väsyneempiä, mutta treenattu saatiin, joskin ehkä hieman verkkaisemmassa tahdissa. Nipan kanssa koitin tällä kertaa treeniä niin, että palkka oli aina ruokakepussa. Ehkä hieman enemmän virkeyttä touhussa kuin eilen, muttei lainkaan mua tyydyttävästi. Olin pettynyt treenaamiseemme. Tätä se silti eläinten kanssa on, aina ei vaan suju vaikka itse toivoisikin.. Mukavaa oli kuitenkin seurata toisten touhuja ja räpsiä kuvia siinä samalla. Kuvia tulikin räpsittyä reilut kaksi ja puolisataa..
Vielä kun joku ne rajailisi ja muokkailisi nettiin..
Kaikenkaikkiaan mukava viikonloppu mukavassa seurassa. Ilma suosi meitä, eikä sadetta saatu niskaan. Luonnetestistä saatiin myös kaikki tarkempaa tietoa, kun Lea Kilpeläinen kertoi meille koiran luonteesta, testistä ja MH-kuvauksesta. Mielenkiintoista! Nyt menee taas muutama viikko sulatellessa kaikkea ja pohtiessa omaa kouluttamista. ![]()
Kommentit