Nyt ollaan kerjetty koko perhe totuttelemaan arkeen kuukauden verran. Nipa on edelleen ihan tohkeissaan vauvasta ja aina täytyy olla mukana hoitamassa. Uusi lenkillelähtö-merkki on, kun laitan vauvan vaununkoppaan sisällä, ihan varmaa se ei vielä ole pukemisvaiheessa. Ja voi sitä sekopäisyyttä kun sitten ulos viimein päästään! Remmiä täytyy riepottaa oikein olan takaa, kun äiti on kieltänyt haukkumasta. Ja sama riekkuminen tapahtuu aina takaisin tullessa kun koti lähestyy eikä tarvitse enää hajuihin keskittyä.

Ollaan siis tehty nyt joka päivä tunnin lenkki ja Mika vielä iltaisin on käynyt tarpomassa Nipan kanssa pellossa hangessa. Tämä treeni näyttäisi nyt pikku hiljaa tuottavan tulosta ja Nipan liike on parantunut. Jumpassa ollaan käyty joka viikko, jotta selkä pysyisi edes jotenkuten auki lihasjumeista.

Päästinpä Nipan eilen vapaaksikin juoksemaan, kun ilma oli niin kylmä ettei vauvaa voinut ottaa ulos. Joten vauva jäi papan hoitoon ja me Nipan kanssa tarvottiin umpihangessa. Ja miten Nipa nauttikaan taas tästä! Olin itse ihan maitohapoilla, mutta Nipa vaan painoi ja katseli välillä mua, että mikä kestää. Kauaa ei kuitenkaan tätä harrastettu, kun uumoilin Nipan jalkojen kipeytyvän tästä riekkumisesta. Tänään Nipa liikkuu kuitenkin kutakuinkin samalla tavalla kuin muinakin päivinä, että kaipa tätäkin uskaltaa ruveta muutamina päivinä viikossa tekemään.